lauantai 24. marraskuuta 2012
sunnuntai 18. marraskuuta 2012
Sunnuntaita
Hyövänneekö laittaa enää edes vaatteita päälle. Tiuku kohta neljä ja edelleen yöpaita päällä=D Ulkona on ollut niin syksyisen ja kylmän näköinen ilma, joten eipä ole napannut lähteä minnekään. Tällaiset päivät on mukavia välissä, mutta tuntuu kyllä sille, että ei ole saanut mitään aikaiseksi niinkuin en ole saanutkaan. Niin no sainhan lopultakin järjesteltyä tietkoneella olleet valokuvat, noin 2000 kappaletta niin, että sain ne poltettua myös cd:lle. Eli olenhan mä jotain saanut tehtyä tälle päivälle=D
lauantai 17. marraskuuta 2012
Synttärit
Nuorimmaisen synttäreitä on vietetty tänään. 7 vuotta tuli täyteen. Ekaluokka alkaa olla hyvällä alulla=)
Minä huippu äiti lahjoin lapsen, että ei pidä kaverisynttäreitä... Ehkä huono äiti, mutta kun en minä jaksa!! Ja sitä paitsi lapsella on veli ja 5 serkkua, jotka juuri lähtivät, joissa olikin ihan riittävästi "kestämistä"... Ja vielä, kun lisätään siihen tämän hetken jylläävä täi epidemia, niin eipä juuri innosta...
Nykyään on muutenkin mielestäni jotenkin mennyt yli nuo lasten synttäri asiat. Pitää olla enemmän ja enemmän väkeä paikalla. Ja sitä mitä minä en ymmärrä, että vieraille lykätään joku turhanpäiväinen lahja, kun he lähtevät juhlista? Käsittämätöntä tavaran paljoutta... ei jaksa!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Uneton yksilö
Siis ei nukuta yhtään... tietää kyllä nukuttaako aamulla, kun nyt ei. Joskus vaan asiat alkaa pyöriä mielessä ja silloin on turha jäädä pyörimään sänkyyn... voisi juoda jotain lämmintä, mutta tässä sohvalla on liian mukavaa=)
maanantai 12. marraskuuta 2012
Hoh-hoijaa...
Kannattaa valvoa sunnuntai iltana puoli yhteen katsoen Vihreää mailia, niin maanantai se vasta hehkeä onkin... Tom Hanks koukutti ja sitten olenkin haukotellut koko päivän=)
Tänään olikin töissä ihmeellisen leppoisa tahti, vaikka olikin 12. päivä, eli syyskuun alv:t tuli olla tänään tiedossa verottajalla. Jotenkin sopivasti saimme kuitenkin tehtyä hommia viime viikolla niin, että tälle päivälle ei juurikaan jäänyt.
Mutta nyt iltapala, hammaspesu ja nukkumaan... en edes katso mikä tämän illan elokuva olisi, etten koukutu=)

sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Paluu arkeen...
Sunnuntai iltapäivä vaihtuu iltaan ja orientoituminen maanantaihin alkaa. Miksihän maanantai tuntuu aina niin ahdistavalle, vaikka miten sitä ajattelisi? Olen yrittänyt keksiä sekä mukavaa, että vähemmän mukavaa puuhaa sunnuntaille, mutta siltikin maanantai yllättää masentavuudellaan aina...
Mutta tänään oli hieno päivä. Isiä on juhlittu ja maha on täynnä herkkuja=) Nyt pari kahvakuulaa huutelee tuossa vieressä, että jos pieneen treeniin antautuisi... viime kerrasta onkin tovi...
Mutta tänään oli hieno päivä. Isiä on juhlittu ja maha on täynnä herkkuja=) Nyt pari kahvakuulaa huutelee tuossa vieressä, että jos pieneen treeniin antautuisi... viime kerrasta onkin tovi...
Isänpäivää!
Lasten askartelut koulussa olivat taas vertaansa vailla=) Mistähän opet aina keksiikin noita ideoita. Itsestä tuntuu, että ei keksi edes joulukorttiin mitään uutta, kuin Hyvää Joulua jne... Asiasta toiseen...On se vaan se Talvivaara saanut asiansa hyvin ryssittyä. Näin Oulujoen varrella asuvana voin vaan odotella loppu tulosta ja kuinka pitkälle tänne meille päin, tulokset näkyvät. Jännityksellä odotellaan, mitä loppu tuleman pitää... Mutta hieman iloisempia uutisia, veljen poika on syntynyt ja siskon poikaa odotellaan syntyväksi helmikuulla=) Ihanaa, musta tulee silloin tupla täti! Suhtautuminen vauvoihin on jännää nyt, kun omat jätkät ovat jo ekalla ja tokalla. Ja , voih kuinka vähän siitä ajasta muistaakaan, kun jätkät oli vauva iässä... Mutta nyt aamupuuron kimppuun, rasvattomaan maitoon keitetty mannapuuro... tosi hyvää ,not=D Ensi kerralla kokemuksia turkkilaisen jogurtin valmistuksesta, jota suosittelen lämmöllä!
Opiskelua=)
Ehdin olla kukkakauppa- hautaustoimistossa töissä puolitoista vuotta, kunnes...( niin pimahdin, ehkä)... otin lopputilin. Noo olihan minulla tiedossa jo seuraava vaiheeni ennen lopputiliä, mutta on se vaan niin rentouttava tunne, kun tietää, että joku loppuu ja joku uusi asia alkaa!
Kukkakaupassa työskentely oli mukavaa, mutta kyllä liike olisi pitänyt olla oma, jotta homma olisi lopultakin toiminut kunnolla. Ja varsinkin tässä tapauksessa, kun omistaja olivat hautausalaan enemmän kallellaan...
Mutta nyt olen ollut kolmisen kuukautta oppisopimuksella pienessä tilitoimistossa töissä ja käynyt silloin tällöin myös koulun penkillä. Hämmästyttävää on, että vaikka palkka pieneni, niin rahaa jää enemmän kuun lopussa käteen, kuin aiemmin. Työmatka lyheni huomattavasti, joten autoa ei tarvitse tankata joka välissä=D
Elikkäs, jos töissä ahdistaa, etsi uusi työ ja ota lopputili. Kannattaa=)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)