sunnuntai 30. joulukuuta 2012

...ei hyvää päivää....

Kahden viikon aikana minulle on kaksi eri ihmistä sanonut päin näköä, että oletpas lihonut. Että niinku oh, my goooooood.... Kaikista eniten korpeaa se, että ne ihmiset on ihan oikeassa...kiloja on tullut lisää, ei hirveästi, mutta sen verran että näkyy, mutta sitä minä en tajua, että siitä maintaan??? Minulla ei tulisi mieleenkään sanoa jollekin, että oletpas lihonut!

MUTTA nyt sitten ole vitutuksissani päättänyt tarttua toimeen ja tehdä asialle jotain. Kliseisesti aloitankin siis kuntokuurin vuoden alusta... luulisin etten ole ainoa=)

Olen hommannut ohjelman Liikutin.fiistä ja Kiloklubin reksiteröityminen on verestelty eloon jälleen. Aikaisemmin, eli vuonna 2008 kun harjoittelin puoli maratonille huomasin, että kuntoilu sujuu huomattavasti paremmin, kun minulla on selkeä ohjelma mitä noudatan.

Ja en minä nyt ihan niin tööt ole, että pelkällä kahdella kommentilla aloitan tämä homman, vaan asia on vaivannut minuakin jo pitempään. Olen myös tiedostanut, että toimisto töiden ulkopuollella on kuntoiltava tai voi olla viiden vuoden päästä aika heikoilla jäillä=)

Että tästä lähtee: 165 cm pituus, 85,2 kg, joka on lievä ylipaino, vaikka millä indeksillä kontrolloituna. Ja ennen kaikkea kunto on niiiiiiiiiin rapalukemissa, että ihan hirvittää!

Että ei muuta ku parempaa Uutta Vuotta Minulle ja teille!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti