Niin...
18 vuotta yhdessä, joista yhdeksän vuotta naimisissa. Nyt avioeropaperit käsilaukussa odottamassa allekirjoituksia. Tiistaina aika pankkiin sopimaan "sovussa" lainoista ja muista raha järjestelyistä. Ikää tällä hetkellä 37 vuotta. Kastepöydän äärellä, kun sanoin tahdon en ihan sen kuvitellut menevän näin...
Mutta elämä on... Elämä on lyhyt. Sanoi ystäväni. Lyhyt... niinhän se on. Minä haluan tuntea! Minä haluan rakastaa! Minä haluan, että minua rakastetaan! Monien mielestä olen hullu. Olen itsekäs. Olen vaikka ja mitä...
Ennen kaikkea minä olen herännyt. Tuntuu niinkuin olisin herännyt kymmenen vuoden talviunesta. Talviunesta jossa olen ollut ihan vain noiden kahden lapsen vuoksi. Mitä kaikkea ihminen tekeekään lastensa takia? Kärsii... unohtaa... antaa anteeksi... ja vain jatkaa, vaikka tuntuu niin pahalle!
Nyt minä olen herännyt. Herännyt siihen, että minua ei enää poljeta, minun ei enää tarvi sietää tätä kaikkea! Heräämiseni on yllätys monelle, mutta heille se suotakoon... Minä aion tuntea jälleen, minä aion nostaa leukani ylös ja olla se, mikä minä olen, minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti