Harkinta ajalla ollaan. Avioero siis vireillä. Ei tarvinnut mennä tässä asiassa kirkkoherranvirastoon, eikä jutella papin kanssa. Netistä tulostaa vain paperin ja nimi alle. Tuleva ex-mies ei sitten nimeään laittanutkaan... sai käräjäoikeudesta paperin ihan erikseen.
Pankkiin tilattu aika tekemään ositussopimus ja sosiaaliin aika tekemään huoltajuussopimus... Vuokra-asunto hankittu keskeltä kirkonkylää... pitäähän minun nyt osaltani huolehtia, että kylän tädeillä ja sedillä riittää puhumista ja kyttäämistä. Lapseni kuulemma jo hylkään ja jätän vain kaiken.. myös ex-mieheni suureen pulaan sekä rahallisesti, että muuten.
Tämä vaatii aika paljon. Jos en olisi tätä miettinyt tarkoin ja viimeiseen asti niin olisi ollut helppo jo luovuttaa... Mutta minä olen miettinyt, pohtinut, ajatellut... Mahdollisuutta ei enää ole. Minä jatkan eteenpäin. Eräs ihminen sanoi minulle, että: "Älä unohda itseäsi." Se oli hyvin sanottu, koska aina olen ajatellut vain muita. Minut on saanut polkea, unohtaa, jättää huomiotta. Nyt minä en enää siihen suostu. Nostan pääni ylös ja kävelen selkä suorana. Vastaan vain itselleni, enkä kenellekään muulle.
Nyt tuntuu hyvälle, vaikka sataakin vettä. Sydämessä ei tunnu enää sitä möykkyä, enää ei ahdista. Tekisi mieli menää sateeseen tanssimaan. Elämästä tulee hyvä, sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti