Eron jälkeen

Olen eronnut jo aikaa sitten... monta vuotta sitten. Ei ole ollut tunteita ei ole ollut mitään, minkä vuoksi taistella. Nyt minulla on. Minulla on tunne, minulla on hyvä olla. Riittääkö se mihinkään? Voisiko se mitenkään riittää? Eikö voisi elää päivän kerrallaan ja hetken kerrallaan? Mihin on kiire?

Voisitko ajatella odottavasi minua? Minä en ole kaukana, minä olen lähellä... haluaisin olla lähelläsi. En halua tukahduttaa sinua, mutta haluan olla osa elämääsi edes jollakin tapaa... 

Olet sanonut, että elämme nyt minua varten. Mitä se oikeasti tarkoittaa? Emmekö me molemmat voisi elää meitä varten unohtamatta ketä olemme. Minä olen välissä hukassa... välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta pieninä osina minäkin selkiinnyn.

Minä en halua, että ne sanat mitkä olet minulle sanonut pyyhitään rätillä yli. En halua, että ne tunteet mitkä on olemassa revitään palasiksi. Minua ei enää tallota, minun yli ei enää kävellä. 

Sanoi, että pelkäät. Niin pelkään minäkin. Minä haluan kuitenkin olla lähelläsi... en halua satuttaa sinua, enkä halua satuttaa itseäni. Tunnen kuitenkin niinkuin tunnen ja sitä en pyydä anteeksi.