Tunne on niinkuin olisi pyyhitty pöytä rätillä... Rätillä niin, että kaikki on vain levitelty, eikä mitään puhdasta ole tullut.
Se ei haittaa, jos haluaa hiljentää tahtia. Sen minä ymmärrän, mutta minä en ymmärrä sitä, että päätetään sellaisia asioita ennakkoon joista ei voi tietää miten ne asiat ovat esim. puolen vuoden kuluttua. Enkä minä voi ymmärtää sitä, että mihin katosivat ne sanat ja tuntee mitkä on sanottu ja näytetty? Nyt ei näytetä enää mitään. Ei kosketeta, kuin pyydettäessä ja jos minä kosketan tuntuu niinkuin saisin sitäkin pyytää anteeksi. Miten kävi sen asian kanssa, että minä annan paljon sinulle? Mihin se hävisi?
Elä murehdi etukäteen... Elä murehdi... Helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin, kun nyt tuntuu niin helvetin pahalle. Minun yli ei pitänyt enää kenenkään kävellä, mutta miksi minusta jälleen kerran tuntuu siltä...?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti