maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viisaat lapset

Lapsikin on mukana erossa. Minulle on sanottu, että kun eroan, eroan myös lapsistani. Vaikka niin onkin, niin ero lapsista on erilainen. Ero lapsista on sen ajan kuin ovat toisella vanhemmalla. Ero aviopuolisosta on perusteltu ja siihen on syyt. Ero lapsista on sen takia, että muuta vaihtoehtoa ei ollut näkyvissä.

Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, että joudun miettimään uskallanko luottaa tulevan ex-mieheni kykyyn huolehtia lapsista. Välillä nimittäin tuntuu niinkuin teksin heitteillejätön, kun kuvittelen mitä mieheni oikeasti tajuaa lasten hyvinvoinnista, tarpeista ja kaikesta mikä liittyy arkielämään. Noh, onhan häneltä vetäisty matto jalkojen alta, kun akka ilmoitti erosta. Täytyy siis surkutella, voivotella ja miettiä miten tässä näin kävi. Vastuuta elämästään tai lastensa elämästä hän ei ole ainakaan vielä ottanut. Onneksi olen kasvattanut harvinaisen viisaat lapset, jotka eivät vähästä ole hätkähtäneet. Aika näyttä miten kaikki lapsiin vaikuttaa.

Nyt mietin mielessäni puhetta tulevalle ex-miehelleni, että miten hän on kuvitellut, että lasten kanssa ollaan? Ollaanko selvinpäin vaiko kännissä? Tehdäänkö lasten kanssa asioita yhdessä, vaiko eikö? Ja tehdäänkö niitä asioita selvinpäin vaiko kännissä? Taidan hengittää hetken ennenkuin karehdun...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti