Olen ajatellut viimeaikoina niin paljon, että välillä sattuu jo aivoihin. Mutta eilen illalla tajusin sen, että minähän olen yksin. Olen ollut yksin jo pitkään. Kaikesta minun täytyy selvitä yksin. Käytännön asioista selviänkin varmasti hyvin, olenhan jo pyörittänyt tätä härdelliä käytännössä yksin useamman vuoden. Mutta yksinäisyyden sisäistäminen ja sen tosiasian hyväksyminen, että viimeiseksi vastaan kaikesta itselleni vaatii totuttelua.
Minulla on ystävä, joka on ollut rinnallani tässä kaikessa, tukenut ja kuunnellut. Kiitos siitä. En tiedä voinko koskaan kiittää häntä tarpeeksi. En olisi tässä nyt ilman häntä. Olisin sekaisin. Toivottavasti voin joskus auttaa häntä niinkuin hän on auttanut minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti